Naiset tasa-arvoaan vastaan minisarjassa "Mrs. America"

by Erkki Kanto April 27, 2020
Cate Blanchett in a scene from "Mrs Ameria", 2020

fx

1970-luvulle sijoittuvassa minisarjassa Mrs. America on pala Yhdysvaltojen historiaa. Laki tasa-arvosta, Equal Rights Amendment, ei sovi konservatiiviselle Phyllis Schlaflylle - jota sarjassa esittää loistavasti Cate Blanchett. ERA tarkoittaa lisäystä perustuslakiin sukupuolten välisestä tasa-arvosta. Lain ensimmäistä versiota tarjottiin USA:n kongressille jo 1920-luvulla, mutta vasta naisasialiikkeen myötävaikutuksella se hyväksyttiin edustajainhuoneessa vuonna 1971 ja senaatissa seuraavana vuonna.

Cate Blanchett kertoo, kuinka edelleen naisnäyttelijöiltä kysytään uran ja avioliiton yhdistämisestä: ”Tätä ei kysytä miesnäyttelijöiltä. Tämä on eräs seikka, miksi halusin tehdä tämän sarjan”.

Hululle tehdyssä sarjassa Cate Blanchett toimii näyttelemisen lisäksi eräänä tuottajista. Muissakin pääosissa nähdään huippunimiä kuten Tracey Ullman, Uzo Aduba, Sarah Paulson ja Rosa Byrne.

Cate Blanchett asuu Englannissa miehensä, neljän lapsensa, kolmen koiransa, kahden sian ja kanojensa kanssa. Koronapandemia pitää heidät paljolti kotona. ”Olemme eristäytyneitä, kuten kaikki muutkin tällä hetkellä ja se on vaikeaa”, näyttelijä jatkaa. ”Tämä paljastaa, kuinka haavoittuvainen järjestelmämme on. Meidän täytyy toimia yhdessä hallitustemme kanssa ja korjata epäkohdat, jos tällaista tapahtuu uudestaan”.

Nuoremmat eivät välttämättä ole kuulleet sarjan päähenkilön, Phyllis Schlaflyn, nimeä. Hän syntyi katoliseen perheeseen Missourissa ja sai mainetta kirjoittaessaan kirjan A Choice Not an Echo. Kirjaa myytiin yli kolme miljoonaa kappaletta. Schlafly pyrki, mutta ei koskaan päässyt, Yhdysvaltain kongressiin. Hän sai miehensä John Schlaflyn kanssa kuusi lasta sekä julkaisi useita muitakin kirjoja.

Phyllis Schlafly kertoi Time-lehdelle vuonna 1978: ”Olen peruuttanut puhujamatkojani, jos mieheni ajatteli minun olevan pois kotoa liian paljon”. Maaliskuussa 2007 Schlafly sanoi puheessaan avioliitossa tapahtuvista raiskauksista. ”Kun nainen menee naimisiin, hän on antanut luvan seksille, eikä sitä voi kutsua raiskaukseksi”. Hän on myös sanonut naisten elämän olevan helppoa, koska heillä on nykyään pyykkikuivuri ja kertakäyttöiset vaipat.

Cate Blanchett sanoo, että hän ei tiennyt paljoa Phyllis Schlaflysta aikaisemmin. ”Olin nähnyt tämän yhdeksänkymppisen leidin Trumpin kampanjan loppumetreillä. Silloin hänelle noustiin kunnioittavasti seisomaan puheensa lopuksi ja huomasin tämän olevan merkittävä republikaaniselle puolueelle. Sitten näin Trumpin osallistuvan hänen hautajaisiinsa”.

Phyllis Schlafly kuoli 5. syyskuuta 2016 ollessaan 92-vuotia.

Kaikki eivät pidä Schlaflyn saavutuksia merkittävinä, mutta republikaaninen puolue otti itselleen niistä arvoja kuten perheen puolesta sekä aborttia vastaan. Naisten myös edellytettiin myötäilevän miehiä. Schlaflyn puheita olla pelkkä perheenäiti ei aina otettu todesta, olihan hän itse myös asianajaja, uutislehtisen toimittaja, maata kiertävä puhuja ja poliittinen aktivistiVastakkaisella puolella oli naistenliikkeen puolestapuhujana Gloria Steinem. Hän oli yhtenä perustajana Ms. Magazine -aikakauslehdelle ja esitti merkittävää osaa Equal Rights Amendmentin läpimenemiseen. Yhdeksänosaisessa televisiosarjassa Steinemin osaa näyttelee Rose Byrne.

Cate Blanchett pitää omituisena, että naiset itse olivat heidän omaa tasa-arvoaan vastaan. ”Kun olin oppikoulussa, pidettiin suurena asiana, onko feministi vai ei. Minä kasvoin yksinhuoltajaperheessä ja isoäitini asui myös meillä. Äitini täytyi käydä työssä. Hän ei pitänyt itseään feministinä, sillä ajateltiin, että silloin on perhettä vastaan. Me kaikki ymmärrämme, että perhe on yhteiskunnan kulmakivi. Feminismi oli Amerikkaa vastaan, perhettä vastaan. Äitini ajatteli tämän järkevästi, vaikka hän oli yksinhuoltaja kaikkine haasteineen. Minä pidin itseäni feministinä mutta hän ei”.

Cate Blanchett kertoo oman esimerkkinsä vaikuttavan omien poikiensa kasvattamisessa. ”Olen koettanut sanoa pojilleni, että minun tilanteeni käydä työssä - tai ei käydä - ei ole sama kaikille naisille. Pojat ymmärtävät sen nähdessään muita vanhempia koulussa”.

”Eräs merkittävä asia sarjassa on yhdistävä tekijä perinteisillä naisilla ja feministiset arvot omaavilla naisilla, eli on paljon enemmän mikä meitä yhdistää kuin erottaa”.